torstai 4. lokakuuta 2012

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja: Isoveli isottelee


Kirja kertoo seiskaluokkalaisen Greg Heffleyn paluusta arkeen. Hän on lähestulkoon iloinen koulun alkamisesta, sillä hänen kesälomansa oli ollut kakin puolin huono. Hänen kesälomallaan oli tapahtunut monia asioita, joita hän ei välttämättä halua muistaa. Suureen osaan näistä asioista liittyy hänen isoveljensä Rodrick.
Päähenkilö on seiskaluokkalainen Greg Heffley. Hänen perheeseensä kuuluu hevibändissä rumpuja soittava isoveli Rodrick, Gregiä ärsyttävä pikkuveli Manny, pienoismallia väsäilevä isä ja äiti omituisine tapoineen. Suuressa osassa kirjaa esiintyy myös Gregin paras kaveri Rowley.
Kirja on nuorille suunnattu humoristinen romaani. Kirjassa käytettävä kirjoitustyyli vastaa puhekieltä.
Kirja on kirjoitettu, jotta kaikki saisivat tietää vähän Greg Heffleyn arjesta. Näin Greg ei kylläkään halunnut.
Omasta mielestäni kirja on sopivan humoristinen ja todenmukainen. Kirja saa tuntemaan myötähäpeää ja samalla antaa selvän kuvan päähenkilön elämästä. Pidin kirjasta, koska se on hauska. Tämä jos mikä innoittaa lukemaan. Tätä kirjaa ja muita sarjan kirjoja suosittelen kaikille 10-vuotiaista ylöspäin.
Eetu, 7B