maanantai 8. lokakuuta 2012

Nora Schuurman: Pelkääjän paikka (1996)


Kirja kertoo Mirkan ja hiljaisen liftarin Seljan matkasta pohjoiseen. Mirkan päämäärä on Jäämerellä, kun taas Selja matkaa minne pääsee. Samaan aikaan Tehovoima OY:n pääkonttorissa on räjähtänyt pommi, joka liittyy jollain tavalla Seljaan.
   
Seljan lapsuus oli pitkä. Tyttö jäi orvoksi ollessaan 3-vuotias. Selja asui koko lapsuutensa tätinsä luona, vaikka hän ei välittänytkään tytöstä. Lisäksi Selja ajautui luonnonsuojelijoiden porukkaan, jonka vuoksi koko kaveripiiri oli mukana kaikenlaisissa tempauksissa. Myöhemmin luonnonsuojelijoiden tempaukset vakavoituivat, porukkaa tuli ja meni. Keksittiin idea pommista, ei niin hyvä idea.
   
Tähtien parissa töitään tekevä Mirka on jäämässä työttömäksi. Naisen elämä on yksinkertaista. Ainakin yksinkertaisempaa kuin Seljan! Nainen lähtee matkalle kohti Jäämerta, mutta virheekseen hän ottaa kyytiinsä tien sivussa seisoskelevan liftarin, joka tuo paljon harmia, mutta kelpaa silti matkaseuraksi.
   
Kirjalla on jännitys- ja seikkailukirjojen piirteitä. Kirjan tekstillä on hieman epäselvä sanoma. Teksti hyppii kymmenen vuoden välillä. Suosittelen ihmisille, jotka pitävät ihmisten puheiden lukemisesta, ei tapahtumisesta tai kauhua herättävistä kohtauksista. Kirjassa käytetään vain vähän puhekieltä. Sekin vähän on todella helppoa luettavaa! Itse en pitänyt kirjasta, mutta joku saattaa tykätä!

Jessica 7b