Kirja
kertoo lukiolaisesta Amal-nimisestä tytöstä, joka on muslimi ja hänen
uskontoonsa kuuluu naisten käyttävän huivia, hijabia päässä joka päiväisesti. Amal
miettii kirjassa alkaisiko hän käyttää huivia ja kestäisikö hän kaikkien
nuorten ja tuttujen negatiiviset mielipiteet. Kirjassa Amalilla on ihastus Adam,
jonka kanssa hän alkaa ystävystyä kunnolla ja alkaa viettää aikaa hänen
kanssaan. Kirja oli Australiassa vuonna 2006 parhain nuortenkirja.
Amal
on normaali tyttö, joka asuu perheensä kanssa Australiassa ja käy lukiota.
Hänellä on paljon kavereita ja vapaa- ajalla hän tekee normaaleja asioita mitä
työt yleensä tekevätkin, lukee Cosmoa ja katselee Frendejä. Lukiossa Amalin
ystäviä ovat Eileen ja Simeone, joidenka kanssa hän jakaa salaisuuksia ja
juoruilevat pojista. Amalin luokalla on pari kiusaajaa, jotka haukkuvat kaikkia
vastaan tulevia. Amal ja hänen ystävänsä Eileen ja Simeone vihaavat kiusaajia
yli kaiken. Amalin vanhemmat ovat hyvä ammattisija. Kirjassa äitiä kuvataan
hyvin puhtaana ja energisenä ihmisenä ja hänen isäänsä hassuna ja vitsailevana.
Amlilla on paljon sukulaisia, jotka käyvät välillä illastamassa heillä ja
joskus he käyvät myös sukulaisillansa.
Kirjan
on realistinen nuortenkirja. Kirjassa puhutaan puhekieltä ja kirjakieltä, koska
kirjan kertojana on itse päähenkilö. Joissakin kohti kirjaa puhuu henkilö, joka
ei kuulu kirjaan. Kirjan kertoja on selostanut kirjaa tarkasti ja hyvin.
Kirja
on tarkoitettu nuorille. Omasta mielestäni kirjan tärkein ajatus on päähenkilö,
joka yrittää pysytellä vahvana, koska hän on niin aito ja osaa pyyhkäistä
kaiken negatiivisen pois kun hän itse haluaa. Sen takia tämä kirjakin on
kirjoitettu, että siitä saa vähän oppia esimerkiksi muslimin uskonnosta ja
siitä että ketään ei saa syrjiä tai kiusata henkilön uskonnon tai ulkonäön takia.
Minulle tuli itselleni sellainen kuva kirjasta että sen avulla halutaan
osoittaa lukijalle sitä että kaikkien kaveri täytyy olla vaikka onkin ehkä
erilainen.
Kirja
oli mahtava lukukokemus. Aluksi kun sain kirjan, minua ei kiinnostanut se
ollenkaan. Se näytti kauhean pitkältä ja tylsältä. Luin aluksi ensimmäisen
sivun ja se ei houkutellut minua lainkaan. Nyt kun oli pakko lukea jokin kirja
koulussa, halusin valikoida oman kirjan luettavaksi kotoa ja ajattelin että
minä luen nyt Näyttääkö pääni isolta? kirjan. Heti kun olin saanut luettu
ensimmäiset kolme kappaletta, se koukutti minut aivan täysin kirjan uumeniin ja
minulle tuli olo että oli ihan pakko lukea sitä enemmän ja enemmän. Kirjaa
lukiessa pääsin kirjan päähenkilön maailmaan ja kirjaa oli helppo lukea sen
jälkeen. Lukemista ei voinut lopettaa. Kirja on mielenkiintoinen ja kirjassa
tapahtuu jatkuvasti jotain. Pidin eniten itse päähenkilöstä kun hän on todella
aito ja osasi kertoa elämästään ja murheistaan hyvin.
Näyttääkö
pääni tässä isolta? kirjaa suosittelisin enimmäkseen tytöille jotka olisivat
samaa ikäluokkaa kanssani, koska se sopii teini- ikäisille tytöille hyvin,
koska se kertoo juurikin teini- ikäisen tytön elämästä ja murheista. Kirja
vaikuttakin omasta mielestäni enemmän tyttöjen kirjalta kuin poikien. Pojat
eivät välttämättä kiinnostu kirjasta kovinkaan paljoa, mutta totta kai pojatkin
voivat lukea sen. Pidin itse kirjasta todella paljon ja nautin hyvin paljon
luku kokemuksestani! Voisin vaikka lukea kirjan uudestaankin.
Janina, 9. luokka