Suzanne Collins: Nälkäpeli 2 & 3 [Nälkäpeli, Vihan liekit] (2010)

Katniss Everdeen on nuori, vain kuusitoistakesäinen tyttö, joka toimii yksin kolmipäisen perheensä elättäjänä. Hän metsästää ja myy saaliit Hässäkkään, Vyöhykkeen 12 mustaan pörssiin. Vyöhyke 12 on viimeinen Panemin maan kahdestatoista vyöhykkeestä. Panem on paikka, joka syntyi Pohjois-Amerikan kohdalle raivokkaan sodan jälkeen. Panemia hallitsee Capitol, jossa asuvat ihmiset ovat varakkaita, erittäin pinnallisia, ja nauttivat silmittömästi jokavuotisesta tositeevee – ohjelmasta, Nälkäpelistä. Panem koostui kolmestatoista vyöhykkeestä. Viimeisin vyöhyke kuitenkin tuhottiin maan tasalle kapinan seurauksena. Kaksitoista jäljelle jäänyttä vyöhykettä toimivat Capitolin ihmisporsaiden elättäjinä. Vyöhykkeiden asukkaat ovat köyhiä, nälkiintyneitä ja joutuvat tekemään pitkää päivää oman vyöhykkeensä tuotantolaitoksissa. Vyöhykkeellä 12 ihmiset kulkevat 18-vuotiaista asti hiilikaivoksessa. Vyöhykkeellä 4 jo pienet lapset opetetaan kalastamaan ja yhdellätoista elinkeinona on maatalous.

Kapinan, jonka aikana Vyöhyke 13 tuhottiin, seurauksena perustettiin Nälkäpeli. Joka vuosi Capitol vaatii jokaista vyöhykettä uhraamaan yhden poika- ja yhden tyttötribuutin, jotka osallistuvat Nälkäpeliin, televisio-ohjelmaan, jossa nämä 12-18-vuotiaat vyöhykkeiden lapset tappavat toisensa verisesti yksi toisensa jälkeen Capitolin asukkaiden katsoessa ja nauttiessa pelistä kotisohvilla. Samaan aikaan vyöhykkeiden asukkaat pelkäävät, kenen lapsi valitaan kuolemaan seuraavana vuonna. Katniss Everdeen joutuu Nälkäpeliin. Hän joutuu siihen kahdesti.

Nälkäpelin 74. vuonna Vyöhykkeen 12 tribuuteiksi valitaan Katniss Everdeen ja leipurin poika Peeta Mellark. Vastoin odotuksia, heidät molemmat kruunataan lopuksi 74. Nälkäpelin voittajiksi. Pian Katniss kuitenkin huomaa sytyttäneensä puolivahingossa uuden kapinan kipinän. Capitolin presidentti Snow pelkää uutta kapinaa ja Katniss joutuu vainon kohteeksi. Trilogian toinen osa, Vihan liekit, kertoo siitä, kuinka Katniss joutuu uudelleen Nälkäpeliin.

Kuka olisi odottanut, että Nälkäpelin voittaja, joutuisi pelaamaan tätä traumaattista ja sadistista peliä uudestaan? Ei kukaan. 25 vuoden välein järjestetään kuitenkin erikois-Nälkäpeli, neljännesjuhla. Tarinan päähenkilön, Katnissin, epäonneksi Capitol vaatii kolmanteen neljännesjuhlaan tribuutit valittavan edellisvuosien voittajista. Vyöhykkeellä 12 on ollut kuitenkin vain yksi naisvoittaja… Katniss.

Vihan liekit on huima kertomus siitä, kuinka Katniss joutuu peliin uudestaan, mutta pelaako hän tällä kertaa täysin Capitolin säännöillä? Katniss liittoutuu joidenkin muiden voittajien kanssa. On kauhea huomata, kuinka ensin ystävystyy jonkun kanssa, tietäen kuitenkin koko ajan, että pelastaakseen Peetan, Katnissin tulee tappaa liittolaisensa.

Nälkäpeli -trilogia, kertoo ajasta tulevaisuudessa, ei ehkä kovin kaukana. Tulevaisuus on kuitenkin hyvin erilainen ja raaka. Toiset elävät toisten kustannuksella. Televisiossa oleva väkivalta ei ole enää näyteltyä - se tapahtuu oikeasti.

Nälkäpeli on ehdottomasti tieteiskirjallisuutta eli sci-fiä. Toisaalta kirja kertoo niin oudosta ja erilaisesta tulevaisuuden maailmasta, että voisi luulla sen olevan fantasiaa. Siinä ei kuitenkaan ole ainakaan perinteisiä fantasian merkkejä, eikä sitä voi mieltää fantasiaksi. Äkkiseltään voisi myös ajatella, että se on kauhukirjallisuutta, sillä kirjassa tapetaan paljon ja se on monin puolin raaka ja pelottava. Ei Nälkäpeliä silti voi mielestäni sanoa kauhukirjalliseksi teokseksi, sillä kirjan herättämä kauhu ei ole samanlaista kauhua, kuin vaikka sellainen, joka syntyy kun vampyyri hyökkää jonkun kimppuun pimeällä kujalla.

Kun aloitin lukemaan Nälkäpelin ensimmäistä osaa, Nälkäpeliä, aluksi lukemistani häiritsi se, että kirja on kirjoitettu preesensissä. Katniss tekee asioita, ei tehnyt. Se oli aluksi hankalaa, sillä useat lukemani kirjat on kirjoitettu imperfektissä. Aloin kuitenkin pian pitää tätä erinomaisena tehokeinona, joka sopii mielestäni kirjan luonteeseen todella hyvin.

Jos on tottunut lukemaan teoksia, jotka on kirjoitettu hän-kertojalla, voi Nälkäpelin lukeminen tuntua ainakin aluksi oudolta. Toisaalta, jos kirja olisi kirjoitettu hän-kertojalla, voisi kirjan henkilöistä ja paikoista saada enemmän tietoa, mutta minä-kertojalla taas pystyy paneutumaan täysin rinnoin juuri Katnissin näkökulmaan ja tunteisiin. Päähenkilöön on helppo samaistua.

Kirjat on kirjoitettu hyvin normaalisti, kerronta on tavallista, siinä ei ole mitään erikoisia kikkailuja. Kuvailua on sopivasti. Toisaalta välillä tuntui, että toisia kirjan tapahtumia kuvailtiin todella tarkasti ja jotkin tärkeämmät tapahtumat, sellaiset joiden on määrä herättää lukijassa tunteita, jätettiin vähemmälle kuvailulle. Esimerkkinä jotkin areenalla tapahtuvat pikkuasiat, kuten metsästäminen ja välillä jopa kävely kuvailtiin pikkutarkasti, kun taas eräässä kohdassa tapahtuva tunteiden ja mielenkiinnon herättäjänä toiminut murha jätettiin hyvin vähäiselle kuvailulle: se mahtui melkeinpä puoleen sivuun. On kuitenkin vaikea arvioida, olisiko kirja yhtään parempi, jos esimerkiksi metsästämisen kuvailu olisi jätetty vähemmälle ja keskitytty kuvailemaan tunteellista murhauskohtaa. Toisaalta metsästämisen kuvailu on kirjan luonteen selvittämisen kannalta tärkeää. Kapinallisen murhaaminen saattaa kuitenkin herättää juuri oikeita tunteita, kuten hämmästystä, kun se tapahtuu niin nopeasti ja kuvailua ei ole paljon.

Kirjalla on mielestäni hyvä sanoma. Se panee ajattelemaan asioita. On pelottavaa ymmärtää, että oikeasti joku pieni joukko voi alkaa hallita muita ihmisiä. Ihmiset ovat itsekkäitä sikoja. Niin kirja antaa ymmärtää. On hyvä miettiä, ovatko ihmiset oikeasti niin itsekkäitä. Onko ihmisissä puolet hyvää ja puolet pahaa, vai onko vain täysin pahoja ja täysin hyviä ihmisiä? Entä jos pahoja onkin enemmän? Kirja toimii mielestäni erinomaisena herättäjänä. Katnissin maailman kuvitteellinen todellisuus ei välttämättä olekaan niin kuvitteellinen ja epätodellinen. Mielestäni se on mahdollinen ihmiskunnan kohtalo. Kirjan ajatukset ovat toisaalta suuria, koko yhteiskuntaa koskevia, mutta siinä on myös paljon Katnissin omaa oikean ja väärän selvittelyä. Kirjassa on paljon rakkautta, Katniss joutuu miettimään, ketä hän oikeasti rakastaa.

Pidin Nälkäpelin ensimmäisestä ja toisesta osasta suunnattomasti. Juoni ja tarina ovat verrattomia. Suurenmoisia. Toisaalta välillä tuntui, että kirja on kirjoitettu jonkun tarkan suunnitelman mukaan, eikä tunteesta ja ajatuksista. Mietin, onko kirja kenties kirjoitettu samalla, kun siihen on suunniteltu elokuvaa. Se jäi vaivaamaan minua. Onko joku nero oikeasti kirjoittanut sen yksin, vai onko kenties vain työryhmä keksinyt tarinan ja kirjoittanut siitä yhdessä kirjan, joka on mahdollisimman kaupallinen? Ehkä on ollut ryhmä, joka on alkanut listata myyviä asioita: rakkaus, väkivalta, nuorten esittäminen hyvin aikuismaisina jne. ja kirjoittanut sitten yhdessä näiden pohjalta mahdollisimman myyvän kirjan, joka tuottaa sammioittain rahaa. Kuten kirjan takakannessakin sanotaan: Nälkäpeli on ollut maailmalla jymymenestys.

Katniss on ihastuttava nuori nainen. Häneen on helppo samaistua, häntä voi sääliä, hänelle on helppo toivoa onnistumista ja lukiessaan hänen seikkailujaan häntä alkaa kannustaa. Toisaalta välillä Katnissin hahmo on jollakin lailla liian täydellinen… Välillä se, että Katniss onnistuu aina, että kaikki rakastavat häntä ja, että hänessä on vain hyväksyttäviä huonoja puolia, on ärsyttävää. Välillä Katniss on vain tarinan päähenkilö. Ei hahmo, joka voisi olla oikeasti olemassa, jonka voi oikeasti kuvitella.

Nälkäpelissä on erinomainen sanoma. Siinä on hyvä juoni ja se on kirjoitettu kiinnostavasti. Tarina on kutkuttavan raaka ja puhutteleva. Lukemalla Nälkäpeli -sarja, on erinomaista jättää lapsuuden fantasiaseikkailut ja siirtyä pois kiiltokuvatarinoiden maailmasta. Kovin nuoren on kuitenkin ehkä vaikea ymmärtää kirjaa toivotulla tavalla, joten suosittelisin sarjaa luettavaksi yläkouluikäisestä ylöspäin. Ja ihan totta, siitä ylöspäin; mummoni kertoi lukeneensa Nälkäpelin, ja pitäneensä siitä!

Frida, 8. luokka