keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Daniel Defoe: Robinson Crusoe 1719



Robinson Crusoe on porvari perheen poika ,joka unelmoi pääsystä seikkailemaan merelle. Isän varoituksista ja äidin rukouksista huolimatta Robinson karkaa kotoa. Hän pääsee merelle ystävänsä houkuttelemana.


Robinson asettuu asumaan Brasiliaan ja perustaa sinne maatilan. Brasiliasta hän löytää monia ystäviä. Työ voiman puutteessa hän lähtee muiden kauppiaiden kanssa hakemaan villejä orjiksi maatilalleen. Se oli Brasiliassa kiellettyä ilman kuninkaan lupaa. Robinson lähtee kohtalokkaalle meri matkalle.

 Matkalla Robinsonin laiva hajoaa ja kaikki matkalaiset joutuvat veden varaan. Robinson yrittää uida myrskyssä lähimpään rantaan mutta hän menettää tajuntansa. Hän tokenee rannalla ja hakeutuu yöksi puuhun turvaan mahdollisilta villi pedoilta.
 
Robinson joutuu selviytymään saarella 35 vuotta lähes ilman ihmis-seuraa. Hän saa kuitenkin seuraa viimeisinä saarella olo vuosinansa.  Lopulta hän kuitenkin pääsee lähtemään saarelta. Robinson kertoo kaikki kirjan tapahtumat omasta näkö kulmastaan ja kuvaa tarkasti elämäänsä saarella.



Mutta mitä tapahtuu Robinsonin ollessa saarella 35 vuotta lue kirja niin saat tietää. Kirja oli mielestäni mukava luku kokemus aluksi se ei kiinnostanut ,mutta aina kun sitä luki sen lukemista ei pystynyt lopettamaan.

Suosittelen kirjaa seikkailu kirjallisuudesta kiinnostuneille.

Akseli, 7A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti