lauantai 26. lokakuuta 2013

Marja-Leena Tiainen: Alex ja pelon aika (2006)

Pelon hetki lienee käsillä
Marja-Leena Tiaisen kirja Alex ja pelon aika kertoo 14-vuotiaasta Alexander Sylvanovista,  joka on tuiki tavallinen koulupoika,  kun hänen kotikaupungissaan äkkiä räjähtää pommi.  Hänen isoveljensä  Zaza joutuu etsintäkuulutettujen listalle,  ja poikien isä Anton pidätetään välittömästi poliittisten mielipiteidensä takia.  Alexin isä on aiemmin saanut potkut toimittajantyöstään uskallettuaan arvostella maan tuoretta sotilashallitusta sekä diktaattoria.  Poikien äiti on kuollut sairaskohtaukseen suunnilleen kolme vuotta aiemmin,  ja heidän setänsä Josaf perheineen on jo jonkin aikaa elänyt maanpaossa Ruotsissa. 
Vuokra-emäntä Lidia huolehtii aluksi Alexista, mutta sitten rahat eivät enää riitä Alexin huolehtimiseen. Lidia vie Alexin kehnoon lastenkotiin, "Hotelli Hiltoniin".
Alex ei viihdy lastenkodissa, joten hän karkaa ja päätyy kadulle asumaan pitkäksi aikaa.  Alex tutustuu Sofia-nimiseen tyttöön ja rakastuu häneen. Sofia, joka on karannut kodistaan, unelmoi muuttavansa Saksaan Linda-siskonsa luokse.  Alex tapaa myös muita kadulla asuvia nuoria, joihin hän ajan saatossa ystävystyy. Lopulta Alex päättää lähteä Ruotsiin setänsä luokse, jos saisi valtavan määrän rahaa kokoon.  Alex harkitsee jo ryhtyvänsä alamaailman johtajan Booriksen hommiin, mutta rahat järjestyvätkin arvaamattomalta taholta.  Alex löytää itsensä lopulta Helsinki-Vantaan lentokentältä, vaikka päämääränä piti olla Ruotsi.
Kirjan henkilöitä voin kuvailla vaan verran, mitä tekstissä annettiin julki. Henkilöiden ajatuksia, mielipiteitä, tunteita ja ulkonäköä ei tuotu juurikaan tekstissä esille.  Alex on hyvin vahva persoona, joka peittää kovan kuoren alle aran ja heikon itsensä. Hänellä on sisällään arpia, jotka eivät koskaan parane. Sofia on sivuhenkilö, jonka Alex tapaa kadulla asuessaan, ja jonka unelmat ovat ajan saatossa hautautuneet kadun varjoihin. Alex rakastuu Sofiaan heti, ja saa uutta voimaa kaiken keskellä. Katulapset, joita Alex tapaa kadulla ovat kohtalonsa vankeja, murtuneita, alistuneita, uupuneita, masentuneita ja elämänhalunsa kadottaneita. Kuvailua olisi saanut olla paljon enemmän.
Kirjassa on selkeä teema, johon kuuluvat katulapset, kodittomuus, köyhyys ja ystävyys romantiikkaa unohtamatta. Päähenkilöön on helppo samaistua, ja tekstiä on sitä kautta naurettavan helppo lukea " kuin avointa kirjaa”. Kirjan sanomana oli se, että vaikeinakin aikoina, silloin kun on kuilun partaalla, ainoa tie on ylös. Toivoa on siihen asti kun katulapsilla on toinen toisensa, taivas kattona ja järki kompassinaan. Valoa on näkyvissä. Käännä kasvot aurinkoon niin et näe varjoja.
 Kirjan juoni etenee mallikkaasti aikajärjestyksessä, ja tunnelma nousee loppua kohden yhä tunteikkaammaksi, romanttisemmaksi ja entistä pelokkaammaksi. Lukukokemus oli liikuttava, mieleen painuva ja mukaansa tempaava heti alkuteksteistä lähtien. Olisin muuttanut kirjassa tekstiä sävyltään värikkäämmäksi ja paikkojen kuvailu olisi saanut olla huomattavasti tarkempaa. 
Suosittelen kirjaa kaikille yläkoululaisille, mutta kirja sopisi myös hyvin nuorten aikuisten lukemistoon. Antaisin kirjalle arvosanan 9.

Johanna, 8B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti