lauantai 26. lokakuuta 2013

Mimmu Tihinen; Virkkunen ja sata sydäntä, 2010

Virkkunen ja sata sydäntä kirja kertoo juuri 13 vuotta täyttäneen Marjutin elämästä. Marjut on tavallinen 7. luokkalainen tyttö, jonka perheeseen kuuluu äiti, isä ja tietokonepeleistä pitävä pikkuveli Johannes. Marjutin elämään kuuluu myös hänen parhaat ystävät Emmi ja Sanni ja muut luokkatoverit. Marjutin luokalla oleva Riku on ihastunut Marjutiin, mutta Riku ei Marjutilta saa vastakaikua, Marjut pitää Rikua vain ärsyttävänä ahdistelijana.

Marjutin naapuriin oli muuttanut uusi poika, Tuomo. Tuomon Marjut ensimmäisen kerran tapasi roskakatoksessa, ja ensisilmäyksellä Marjut rakastui Tuomoon. Marjut selitti ystävilleen Tuomosta, mutta ystävät pitivät Tuomoa vain pikkulapsena, koska hän oli vuoden nuorempi.

Kerran kun Marjut saapui kotiin, hän huomasi Tuomon olevan heillä. Mutta Tuomo ei ollut tullut tapaamaan Marjutia, vaan Marjutin pikkuveljeä Johannesta. Johannes ja Tuomo alkoivat viettää paljon aikaa yhdessä tietokonepelejä pelaten. Joka kerta kun Marjut huomasi Tuomon olevan heillä, hän vaihtoi päälle parhaat vaatteensa, lakkasi kyntensä ja meni notkumaan Johanneksen huoneen ovelle. Tuomo ei kiinnostunut Marjutista, vaan pelasi ennemmin tietokonepelejä Johanneksen kanssa.

Marjutin ystävä Sanni matkusti lomalla Marjutille, tätä Marjut oli odottanut, sillä hän saisi esitellä Sannille ihastuksensa Tuomon. Tapaamisen jälkeen Tuomolla ja Sannilla alkoi heti synkata, ja Marjut jäi vain kolmanneksi pyöräksi. Kaikki kuitenkin huipentui Marjutin luokan järjestämässä diskossa, johon Sanni ja Tuomo saapuivat yhdessä, he tanssivat ja pitivät hauskaa. Marjut suuttui Sannille, koska Sanni oli ”varastanut” Tuomon häneltä. Marjutin toinen ystävä Emmi oli koko ajan tukemassa Marjutia, mutta roolit vaihtuivat kun Emmin isä joutui sairaalaan. Emmin sisarpuolet saapuivat katsomaan isää sairaalaan ja näin Marjut tutustui Emmin velipuoleen Valtteriin, siitä alkoi uusi rakkaustarina ja Tuomokin oli jo unohdettu. Kirjan lopussa Marjut ja Valtteri viettävät paljon aikaa yhdessä ja heistä tuli enemmänkin kuin vain ystäviä.

Itse pidin kirjasta paljon ja kun luin sitä, syvennyin siihen täysillä. Kirjan teksti oli mukavaa luettavaa, koska oli vuoropuheluita ja tekstiviestikeskusteluja muun tekstin joukossa. Mielestäni tarkempaa kuvailua olisi kuitenkin voinut olla enemmän. Tapahtumat etenivät sopivaa tahtia, ei liian nopeasti eikä liian hitaasti. Kirjan päähenkilöt olivat mielenkiintoisia, koska niihin pystyi itsekin samaistumaan. Kirjan kertojana oli päähenkilö Marjut.

Kirja on nuorten kirja ja mielestäni se sopii 11-14 vuotiaille tytöille. Jos pitää jännittävistä kirjoista, niin ei kannata valita tätä kirjaa, koska juonikäänteet ja tapahtumat eivät olleet kovin jännittäviä. Joten jos olet kiinnostunut mukavasta nuortenkirjasta, jossa kerrotaan 13 vuotiaan elämästä ja ihmissuhteista niin kannattaa ehdottomasti lukea!

Eerika 7B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti