keskiviikko 2. lokakuuta 2013

R.L Stine: Goosebumps Kana kynimättä (1997)



Kirjan päähenkilöinä  seikkailevat  13-vuotias Crystal ja hänen 11-vuotias  pikkuveli Cole. He asuvat pienessä kylässä maalaistalossa Goshen Fallsissa isän ja äidin kanssa.  Cole tykkää tehdä jekkuja siskolleen , mutta heillä on hyvät välit silti. Grytal tykkää viettää aikaa kavereitten kanssa. Mielestäni kirjan päähenkilöt ovat normaaleita sisaruksia , jotka välillä tappelevat.

 Kirja alkaa, kun Colen kaverit ovat tekemässä jekkua Vanessalle. Vanessa on salaperäinen nainen, joka pukeutuu mustiin ja käyttää mustaa huulipunaa. Hänen huhutaan olevan noita. Crystal yrittää poikia kaatamasta postilaatikkoa täyteen vettä, mutta pojat tekevät sen kumminkin. He kaikki juoksevat pakoon. Myöhemmin kaupungilla Grystal ja hänen veljensä Cole vahingossa kaatavat Vanessan ja hänen ostokset leviävät pitkin maata. Vanessa sanoo salaperäisesti ”kana kanalja” ja he lähtevät juoksemaan pakoon. Grystal uskoo, että  heidät on noiduttu jotenkin ja hänen veljensä kiusaa häntä. Seuraavana päivänä kuoroharjoituksissa Cole ei saa suusta muuta kuin Koot kot kot ja kaikki luulevat sitä huonoksi vitsiksi. Kun Grystal on kaverinsa synttäreillä hänen huulensa kuivuvat, eikä hän voi syödä kakkua. Oudot asiat ei lopu siihen, seuraavaksi Colelle alkaa kasvamaan hyöheniä. He ovat muuttumassa kanoiksi. Kuinka käy? Tuleeko heistä normaaleita?

 Tämä kirja edustaa kauhukirjallisuutta. Kirjassa käytetään puhekieltä ja yleiskieltä. Kirja ei paljasta paljon yksityiskohtia. Kirjassa kerrotaan hyvien käytöstapojen olevan tärkeitä. Kirjassa väärää toimintaa on, kun Grystal ja Cole ei pyytänyt anteeksi ja hyvää toimintaa on, kun he myöhemmin teki kiitoskirjeen.

 Mielestäni kirja on hauska, vaikka se on kauhukirja. Kirja eteni sopivalla tahdilla. Kirja herätti hauskoja sekä jännittäviä tunteita. Parhaiten kirjassa jäi mieleen Vanessa, koska hän on mielenkiintoinen henkilö joka asuu yksin, pukeutuu oudosti ja hänestä liikkuu huhuja. Kirja oli aika lyhyt. Muuten siinä ei ollut huonoja puolia.
   
 Suosittelen kirjaa nuorille jotka tykkäävät kauhukirjallisuudesta. 




Markku, 9. luokka

7 kommenttia:

  1. Moi! Minä olen lukenuttämän kirjan ja pidin siitä. Kirjaa oli mukava lukea ja loppui onnellisesti.

    VastaaPoista
  2. Minusta Goosebumpsit ovat loistavia kirjoja! :)

    VastaaPoista
  3. minusta goosebumps on hyvä kirja sarja ja se on hyvä

    VastaaPoista
  4. Pidän paljon jännitys ja kauhusta ja kerroit hyvin.

    VastaaPoista
  5. Innostuin lukemaan kirjan!

    VastaaPoista
  6. Kerroit kirjasta hyvin.
    Pidän itsekin kauhusta, joten varmaan tulee luettavaksi.

    VastaaPoista