lauantai 26. lokakuuta 2013

Salla Simukka: Jäljellä (2012)

15-vuotias Emmi kuuluu Potentiaaleihin eli ryhmään, johon kuuluu tavallisia nuoria, jotka eivät osaa mitään erityistä. Hänellä ei ole koskaan ollut ystäviä ja hän on aina vain seurannut muita hiljaa. Kirja kertoo Emmin matkasta tyhjässä Suomessa ja siitä, kuinka hän saa yhtäkkiä ystäviä paljon enemmän kuin olisi ikinä ennen osannut kuvitella.

Kirjan päähenkilö on Emmi, joka ajattelee, että hän ei ole mitään. Myös temperamenttinen Onerva ja salaperäinen ja liiankin rento Atro ovat mukana melkein koko tarinan ajan. Kirjassa kerrotaan lisäksi kahdestatoista nuoresta, jotka kolmikko löytää kirjan loppupuolella Suomenlinnasta, sekä hiukan myös Emmin ja Onervan perheistä. Mielestäni varsinkin päähenkilöt ovat hyvin suunniteltuja ja aitoja.

Emmin elämä muuttuu, kun hän karkaa kotoa ja hänen palatessaan siellä ei ole ketään. Myöskään koko kaupungissa ei näy ihmisiä. Myöhemmin Emmi törmää Onervaan ja Atroon, ja samaan aikaan hänelle alkaa ilmestyä satuviittauksia. Nuoret matkustavat Helsinkiin ja löytävät 12 muuta nuorta, joiden joukkoon he liittyvät, mutta satuviittauksia ilmestyy yhä ja Emmi alkaa miettiä niiden tarkoitusta. Mitä satuviittaukset ovat ja kuka niitä lähettelee? Ja mitä koko Suomessa ja mahdollisesti myös muualla tapahtuu?

Kirja kertoo tulevaisuuden Suomesta, jossa kaikkien pitää olla erityisiä jossain tai heitä ei huomata. Kirjan lajityypit ovat jännitys, fantasia ja seikkailu. Sen eri henkilöt puhuvat eri murteilla, mutta kerronta tapahtuu kirjakielellä. Kirjassa kuvaillaan hyvin ja kaikki tapahtumat on sen vuoksi helppo kuvitella. Kirjan opetus voisi olla, että pitäisi olla tyytyväinen omaan elämäänsä, sillä kirjassa Emmi toivoo elämäänsä muutosta, mutta muutos onkin hänelle aivan liian suuri.

Kirja oli mielestäni hyvä, vaikka sen lopussa ei selvinnytkään selvästi ratkaisua, joka johtuu kirjan jatko-osasta. Myös tapahtumat etenivät ehkä vähän liian sekavasti. Kirja oli sopivan pitkä ja tarina oli mielenkiintoinen. Suosittelen kirjaa niille, jotka pitävät jännityksestä ja yllättävistä käänteistä juonessa.

Jessica 8b

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti