keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Louis Sachar: Paahde (1998)

Paahde on Louis Sacharin kirjoittama kirja, joka kertoo Stanleystä, jonka kelvottoman-kurjan-mätämuna-sikavaras-isoisoisoisän takia hän on aina väärässä paikassa väärään aikaan. Kirjassa kerrotaan Greenjärven leiristä, jossa rikoksen tehneistä pojista tehdään kunnon kansalaisia. Kirjan nimi on Paahde, koska pojat joutuvat kaivamaan leirillä kuoppia auringonpaahteessa.

Kirjan päähenkilö on Stanley Yelnats, joka on ylipainoinen ja koulukiusattu, eikä hänellä ole ystäviä ennen Greenjärven leiriä. Tärkeimpiä sivuhenkilöitä ovat muut leiriläiset, Mustekala, Röntgen, Magneetti, Kainalo, Zikzak, Zero ja kirjan lopussa myös Nytky, D-teltan poikien ohjaaja Pendanski, ilkeä Arvoisa sekä leirin johtaja Valvoja. Kaikki leiriläiset ovat erilaisia, mutta he tulevat silti yleensä toimeen keskenään. Kirjassa keskitytään henkilöiden luonteeseen ja toimintaan enemmän kuin esimerkiksi ulkonäköön. Kirjan henkilöistä paljastuu paljon uusia puolia kirjan aikana, ja suurimmalla osalla heistä on sekä hyviä, että huonoja puolia.

Kirja alkaa, kun Stanley on matkalla leirille. Hänet on tuomittu rikoksesta, jota hän ei ole tehnyt. Koska Stanley on köyhän perheen lapsi, hän ei ole aiemmin päässyt leirille, ja on valinnut sen takia rangaistuksekseen leirin vankilan sijaan. Stanley saapuu leirille ja hänelle kerrotaan, mitä leirillä tapahtuu. Hänen pitää kaivaa joka päivä puolitoista metriä syvä ja puolitoista metriä leveä kuoppa, minkä jälkeen loppupäivä on vapaata. Tärkeimpiä sääntöjä leirillä on, että pitää olla suututtamatta Valvojaa ja varoa tappavia keltatäpläliskoja.

Leirin alussa Stanley tutustuu muihin samassa teltassa asuviin poikiin sekä heidän ohjaajaansa Pendanskiin, oppii, kuinka leirillä pitää käyttäytyä selvitäkseen ja totuttelee aikaisiin herätyksiin, mauttomaan ruokaan ja kuoppien kaivamiseen. Leirin aikana Stanleystä alkaa tuntua, että pojat eivät kaiva kuoppia pelkästään kasvattaakseen luonnettaan, vaan Valvoja etsii jotain. Stanley löytää kaivaessaan huulipunan korkin, jonka hän tajuaa myöhemmin kuuluneen kuuluisalle lainsuojattomalle Kate Barlowille, mutta antaa esineen Röntgenille, joka antaa sen Valvojalle. Valvoja aloittaa kaivaukset Röntgenin kuopan ympäristössä, mutta vain pojat tietävät, mistä esine oikeasti löytyi.

Zero karkaa leiriltä ja Stanley huolestuu, koska missään lähistöllä ei ole vettä eikä varjoa. Myöhemmin Stanley lähtee Zeron perään ja löytää hänet huonossa kunnossa. He lähtevät kävelemään suurta, peukaloa näyttävän käden näköistä kalliota päin ja löytävät sieltä vettä ja paljon sipuleita. He päättävät, etteivät enää palaa leirille kaivamaan kuoppia, ja alkavat suunnittelemaan lähtöään.

Kirjan tapahtuma-aika on nykyaika ja tapahtumapaikka Greenjärven leiri Texasissa. Kirjan lajityyppi on seikkailu ja siinä puhutaan puhekielellä. Kirjan tapahtumat on kerrottu uskottavasti ja selkeästi. Kirja haluaa osoittaa ehkä, että huonoistakin asioista voi seurata jotain hyvää.

Kirja oli minusta hyvä lukukokemus ja se herätti paljon ajatuksia. Kirjasta jäi parhaiten mieleeni se, kun Zero ja Stanley kiipesivät vuorelle, koska se oli jännittävää. Pidin siitä, että kirjassa oli monia lukuja, koska sitä oli siksi helppoa lukea. Suosittelen kirjaa kaikille, koska se oli mielenkiintoinen.

Jessica 9B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti