tiistai 17. helmikuuta 2015

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja poliisin poika (1986)

Aihe 
Harjunpää  ja poliisin poika kertoo arkielämästä ja siihen kuuluvista seikkaluista poliisien ja tavallisten ihmisten näkökulmasta. Kirja saa nimensä siitä, kun siinä kerrotaan Harjunpään arjesta ja hänen työstään poliisina. 

Henkilöt 
Kirjan päähenkilöistä suurin osa on rauhallisia ja määrätietoisia muut päähenkilöt ovat luonteeltaan vähän hätäisiä. Sivuhenkilöt ovat rauhallisia, mutta samalla myös räikeitä persoonia. Heidän suhteet toisiinsa ovat vaihtelevia, joiltakin yhteistyö ei onnistu, kun taas toisten yhteistyö on sujuvaa. Mielestäni päähenkilöt ovat mielenkiintoisia ja hauskoja persoonia, koska heillä on hyvä huumorintaju ja mielenkiintoinen suhtautumistapa elämään. Henkilöt eroavat toisistaan monella tavalla, kuten luonteeltaan ja käytökseltään. Kirjan henkilöt voisivat olla oikeasti olemassa, koska kirjan tapahtumat ovat mahdollisia oikeassa elämässä. Henkilöiden kuvaamisessa keskitytään luonteeseen, ajatuksiin ja toimintaan. Esimerkiksi heidän toimintaansa kuvataan joissain kohdissa erittäin tarkasti. Henkilöt eivät juurikaan muutu kirjan aikana, paitsi Mikael, josta tulee ilkeämpi ja toisia kunnioittamattomampi. Kirjassa eniten pidin Leosta, koska hän ei pelännyt mitään ja osasi pitää puolensa.  

Juoni 
Kirja alkaa siitä kun Leo ja Mikael ovat myöhään illalla pyörimässä kaupungilla, kunnes Mikael lähtee kotiin. Leo tekee Mikaelin kanssa kirjan aikana useita rikoksia, mutta millaisia? Siitä saat ottaa selvää itse. Eikä heidän elämästään puutu jännitystä, kun poliisit ovat kannoilla useasti. 

Miljöö 
Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunki-seudulle, jonka voi päätellä heidän puhetyylistään, varsinkin Leon. Kirjassa aikakausi sijoittuu 1980-luvun loppupuolelle.  Ympäristöä on kuvattu erittäin yksityiskohtaisesti, joissain kohdissa. 

Tyyli ja laji 
Mielestäni kirja edustaa rikosromaani, siinä on havaittavissa myös vähän kauhukirjallisuutta, koska siinä tapahtuu mielestäni kauheita asioita. Kirjan tunnistaa rikosromaaniksi siitä, kun siinä tehdään rikoksia, se sisältää jännitystä ja siinä on kauhua mukana. Asiat kuvaillaan hyvin vakuuttavasti ja todenmukaisesti. Tapahtumat ovat uskottavia, sillä niitä on tapahtunut oikeastikin menneisyydessä. Kirjassa käytetty kieli on murreperäistä. Tietyt henkilöt käyttävät Helsingin slangia siinä paljon. 

Teema 
Kirja käsittelee alamaailman tapahtumia, joiden perässä poliisit koittavat pysyä. Se haluaa osoittaa, että maailma on julma ja kohtelee joitain ihmisiä väärin, mutta siihen pystyy vaikuttamaan itse paljon. Kirjassa oikeaa toimintaa on rikollisten kiinniottaminen ja rikosten selvittäminen. Väärää siinä on rikosten tekeminen ja poliisin vastustaminen. 

Oma arvio 
Mielestäni kirja oli hieman sekava, mutta viihdyttävä ja mukaansa tempaava. Lukukokemuksena se oli hyvä, mutta ei paras mahdollinen, koska en ihan pysynyt koko aikaa juonessa mukana. Parhaiten mieleeni jäi kohta jossa poliisit menivät luolaan ja löysivät Mikaelin ja Leon piilopaikan. 

Suositus 
Suosittelen kirjaa henkilöille joilla on aikaa ja keskittymiskykyä tarpeeksi, koska kirja on vähän sekava ja jotkin kohdat pitää lukea useaankin kertaan ennen kuin tajuaa mistä on kyse.

Tomi 8B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti