perjantai 15. huhtikuuta 2016

Stephen King, Yön äänet, 2000



Kirja kertoo 16 erilaisesta kauhutarinasta jossa arkielämän paikat saattavat muuttua hetkessä paholaisen leikkikentäksi. Kirjan nimi tulee yössä vaeltavasta pelosta. 

Kirjassa on monia päähenkilöitä ja kaikkien päähenkilöiden elämään tutustutaan monin tavoin, kun he elävät kauhun piinaamana. Sivuhenkilöt ovat päähenkilöiden työkavereita, ystäviä ja perheenjäseniä. Henkilöt ovat omalla tavallaan erilaisia mutta myös hyvin samanlaisia ja toisinaan läheisiä. Kaikki kirjan henkilöt kokevat erilaisia pelkoja. Kirjan henkilöt on kuvailtu taitavasti ja vaikuttavat todellisilta koska heidän luonteensa ja tapansa vaikuttavat aidoilta.  

Kirjassa henkilöitä ei ulkonäöllisesti kuvata juuri ollenkaan mutta heidän ajatuksiaan kirja kertoo hyvin. Henkilöt myös muuttuvat kun heidän mielensä pirstoutuu, mutta koittavat jatkaa jännittävää elämäänsä taistelemalla pelkojaan vastaan. Kirjan päähenkilöt ovat hyviksiä, mutta kirja sisältää myös paholaisen lemmikkejä. Eniten pidin kirjassa esiintyvästä Hall-nimisestä henkilöstä kun hän kohtasi ensimmäisen pelkonsa eikä pitänyt rotista. 

Kirja alkaa esipuheesta, mutta kirja alkaa aution kylän oudon tapauksen selvittämisestä 1800-luvulla. Koska kirja on novellikokoelma, se on helppolukuinen ja tapahtumat tapahtuvat nopeasti. Jotta selvittäisit lisää kirjan tapahtumista, on syytä lukea kirja. 

Kirjan tapahtumapaikat perustuvat tavallisiin arkielämän paikkoihin kuten työpaikat, omat kodit ja kaupungit. Tapahtumapaikkoja on kuvailtu tarkasti ja kaikenlaiset asiat on kuvailtu ympäristössä tarkasti.  

Kirja kuuluu kauhukirjallisuuteen, koska kirjassa kerrotaan yön pelottavista asioista ja siitä kuinka asiat voivat kääntyä yllättävästi painajaismaisiksi. Kirjan tapahtumat vaikuttavat suuresti pelkältä fiktiolta, eikä kirjaa voi verrata todellisuuteen ainakaan tapahtumien pohjalta. Myös kirjassa puhuttu kieli on selvää puhe- ja kirjakieltä. 

Kirja pohjimmiltaan käsittelee ihmisten erilaisia pelkoja ja painajaisia jotka tapahtuvat oikeassa elämässä. Ongelma kirjassa syntyy ihmisille kokemistaan yliluonnollisista asioista. Kirjan ei tule osoittaa maailmalle mitään eikä väärääkään että oikeatakaan toimintaa kirjassa perustella.  

Suosittelen kirjaa 14-17 vuotiaille jotka tykkäävät lukea kauhukirjoja eivätkä pidä liian pitkien kirjojen lukemisesta.

Miika 8B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti